Veneiden kiinnityksestä

ari.makela@pp.inet.fi.

Yksi veneilijän keskeisiä perustaitoja on osata kiinnittää veneensä laituriin luotettavasti. Niin, että se itse ei vahingoitu eikä se aiheuta vaaraa muille aluksille. Toisin kuin useimpia muita veneilytoja, tätä osaamista tarvitaan jo siihen, että vene ylipäätänsä on satamassa, vaikkei se edes liikkuisi sieltä mihinkään.

Mitään tilastoa en ole tehnyt, mutta yli kolmekymmentä vuotta yhden sataman elämää seuranneena väitän, että ylivoimaisesti suurin osa veneitä kohdanneista vahingoista (kaikki karilleajot ym mukaanlukien) on tapahtunut silloin, kun veneet ovat omassa laituripaikassaan ja niiden omistajat eivät ole edes näkemässä mitä tapahtuu. Kotisatamavahingoissa on tietysti se hyvä puoli, ettei ihmisten turvallisuus yleensä ole uhattuna, mutta materiaalisetkin vahingot kirvellevät sen verran itse kutakin, ettei liene tarpeen erikseen perustella niiden välttämisen tärkeyttä. Vakuutusmaksujen muodossa tyriminen näissä asioissa muuttuu meidän kaikkien veneilijöiden yhteiseksi ongelmaksi.

Kesäisenä sunnuntai-iltapäivänä voi olla vaikea ymmärtää miksi veneen luotettava kiinnittäminen on niin tärkeää, mutta jos vartiovuorosi osuu syyskuiseksi yöksi kun pohjoistuulta on 20 m/s niin takaan, että asian merkitys aukenee ennen aamua.

Vanha sääntö on syytä pitää aina mielessä: Vene kiinnitetään aina myrskyn varalle!

Jos sallit itsellesi tai gasteillesi lipsumisen tästä, on aivan liian suuri riski, että pahan kelin sattuessa asiat eivät olekaan kunnossa.

Mistä vahingot satamassa syntyvät?

Peränpuolelta tulevan aallokon kasvaessa riittävän suureksi kaikkia perämoottoriveneitä, paitsi itsetyhjentyviä, uhkaa täyttyminen moottorikaivon yli ja uppoaminen. Tähän ei auta mikään muu, kuin että vene on pahaa säätä odotettaessa käännettävä keula aallokkoon päin. Tätä erikoistapausta lukuunottamatta kaikki muut mieleen tulevat vahingot johtuvatkin sitten veneiden kiinnittämisessä tehdyistä virheistä.

Itsetyhjentyvä avotila on erinomainen keksintö ja vähentää huomattavasti satamavahinkoja avoveneissä. Tällaisessa veneessä on kuitenkin hyvin tärkeää pitää huolta siitä, että veneessä ei ole tavaroita tai roskaa, joka voisi tukkia tyhjennysaukot. Järjestään veneveistämöt mitoittavat avoveneiden tyhjennysaukot aivan liian pieniksi ja puunlehdet tai irrallaan olevat esineet voivat helposti tukkia ne.

Niin kauan kuin allekirjoittanut on veneilyä harrastanut, ei Espoonlahdella ole puhaltanut sellaista myrskyä, jota ei oikein kiinnitetty vene olisi kestänyt. Jos sellainen joskus tulee, irtoavat kaikki pahimmissa paikoissa olevat veneet ensiksi. Silti jokaisessa myrskyssä aina joku kärsii vahinkoja ja ne eivät suinkaan aina tapahdu laiturin tuulisimmilla paikoilla.

Veneiden kiinnitysheloitus

Jotta olisi edellytyksiä saada vene asiallisesti kiinnitettyä sen täytyy olla varustettu kiinnitysheloilla, jotka täyttävät seuraavat vaatimukset:

heloitukseen mahtuu riittävän paksut köydet
köydet kulkevat veneessä voimien kannalta tarkoituksenmukaisesti ja niin, että ne joutuvat mahdollisimman vähän hankaukselle alttiiksi
itse heloitukset ovat riittävän lujasti kiinni veneessä

Mitä yksityiskohtaisiin rakenteisiin tulee uskon, että monilla erilaisilla ratkaisuilla voidaan päästä hyvään tulokseen, kunhan edellä esitettyjä periaatteita noudatetaan. Pitääkö esimerkiksi parempana pollareita vai knaapeja on vain tottumuskysymys. Tärkeätä on kuitenkin, että osaa tehdä niihin oikeat solmut.

Olen veneitä katsastaessani usein huomannut, että veneen valmistajan tekemiä ratkaisuja pidetään ikäänkuin annettuna tekijänä. "Täytyyhän sen olla hyvä, kun se on veneenrakentajan tekemä". Tälläiseen asenteeseen ei ole mitään syytä. Veneiden valmistajat tekevät valitettavasti paljonkin huonoja ratkaisuja, mutta myös sinänsä aivan kelvollinen toteutus voi olla toimimaton sinun oman kiinnityspaikkasi erityisolosuhteiden takia.

Ei veneenrakentaja voi tietää millaiseen paikkaan ostaja veneensä kiinnittää. He tekevät ne tietyn oletuksen mukaan, joka mm lähtee siitä ajatuksesta, että vene kiinnitetään köysillä, jotka lähtevät veneestä ulospäin keulan ja perän yli. Siis oletetut kiinnityspisteet ovat veneen keulan edessä ja perän takana. Näinhän ei kuitenkaan monessakaan satamassa ole, vaan kiinnitysheloitusta täytyy tarvittaessa täydentää laituripaikan vaatiumuksia vastaavaksi.

Jos tunnet käyttämäsi satamapaikan vaatimukset hyvin, on uutta venettä hankkiessa viisasta tilata täydennykset jo valmistusvaiheessa (jos toimittaja pystyy tällaiset tarjoamaan), koska niiden asennus on silloin paljon helpompaa, kuin jos joudutaan jälkikäteen kajoamaan valmiisiin trakenteisiin. Monissa veneissä esimerkiksi ylimääräisten knaapien asentaminen runkoon saattaa olla erittäin työlästä umpinaisten kotelorakenteiden ja kellukeaineiden käytön vuoksi.

Tavallisimmat viat veneissä

Kiinnityshelat ovat usein liian pieniä, jotta niissä voisi käyttää riittävän vahvaa köyttä. Itse olen sitä mieltä, että knaapille tulee voida tarvittaessa kiertää kaksi sellaista köyttä, joita siinä yleensä käytetään yksittäin. Tällöin voidaan tiukan paikan tullen esimerkiksi laittaa samalle knaapille toinenkin köysi tasaamaan kuormaa tai varmistukseksi, jos on syytä pelätä ensimmäisen köyden pettävän.

Sellaista ratkaisua, jossa samaan knaapiin kiinnitetään normaalistikin useampia köysiä, esimerkiksi molemmat keulaköydet, en pidä hyvänä, vaikka tarkoitukseen varattu knaapi tai pollari olisi miten iso. Köysien säätäminen ja käsitteleminen tälläisessa mytyssä tulee hyvin vaikeaksi. Pollarissa se tosin on helpompaa kuin knaapissa, kun köydet voi laittaa rinnakkain. Knaapeille ne on pakko laittaa päällekkäin mikä tekee alemman köyden säätämisen mahdottomaksi, ellei koko kiinnitystä pureta.

Kansiheloituksen suunnittelun lähtökohtana on aina se, että köysiä pitää voida säätää veneestä käsin. Ei ole tarkoitus, että veneestä joutuu kiipeämää laiturille säätääkseen kiinnitysköysiä. Tästä syystä moottoriveneissä joskus nähtävä tapa korvata knaapit alas runkoon sijoitetuilla kiinnityslenkeillä on mielestäni erittäin huono käytäntö.

Knaapin kiinnityksen kestävyyden kannalta on tärkeää, että köyden veto tulee knaapin sakaran suuntaisesti. Jos meillä on esimerkiksi kahdella 100 mm päässä toisistaan olevalla pultilla kiinnitetty knaapi, on aivan eri asia kiskotaanko sitä suoraan sivulle, jolloin leikkaavat voimat syntyvät sille 10 -15 mm matkalle, joka on pultin ja knaapin jalan välillä, vai jakaantuuko veto kahdelle 100 mm päässä toisistaan olevalle pultille. Tämän ymmärtämiseksi ei tarvita edes lukion fysiikkaa, mutta katsokaapa, kuinka monessa veneessä on knaapit väärin päin.

On siis myös veneen kestävyyden kannalta tärkeää vetää köydet veneessä knaapille oikein. Esimerkiksi sellaiset, sinänsä aivan asialliset, knaapihelat, jotka on asennettu suoraan kiinni alumiiniseen varvaslistaan (suosittuja ruotsalaisvalmisteisissa purjeveneissä) ovat epäilemättä aivan riittävän vahvoja kunhan veto tulee listan suuntaisesti, mutta jos knaapia vedetään suoraan ulospäin, on koko laita vaarassa särkyä

Jos köysi ei luonnostaan tule knaapille/pollarille oikeassa kulmassa tarvitaan sen suunnan kääntämiseen klyyssi. Tämä hela asennetaan aina mahdollisimman laidalle. Klyyssien tulee olla (jälleen) rittävän suuria, jotta kunnolliset köydet mahtuvat niistä läpi. Klyysseilläkään köyttä ei saisi pakottaa kovin suureen kulmaan. Mitä suurempi kulma, sitä suurempi voima klyysiin kohdistuu ja sitä pahemmin köysi siinä kuluu. Jos vedon suuntaa pitää muuttaa yli 45º pitäisi jo harkita olisiko koko kiinnitys toteutettava toisella tavalla. Tärkeää on myös, että klyyssi pitää köyden lujasti eikä päästä sitä sen hetkellisesti löystyessä hyppäämään pois. Niinikään sen tulee olla sisäpinnaltaan pyöreä ja sileä, jotta kuluminen olisi mahdollisimman vähäistä.

Lujimmat helat tehdään pronssista tai haponkestävästä teräksestä, mutta aivan hyviä ovat alumiinisetkin, kunhan vain valitaan riittävän järeä koko. Itse helojen laatu ei kuitenkaan vielä takaa järjestelyn toimivuutta. Aivan liian usein näkee, että heloitus ei ole riittävän lujasti kiinnitetty runkoon. Tavallisin vika on vuoto pulttien tyvestä. Tämä ei ole pelkkä kosmeettinen- tai mukavuushaitta, vaan kertoo, että kiinnityksessä on löysää, joka on korjattava. Kansiheloitus on kiinnitettävä aina läpipultein, käyttäen vanerisia vastakappaleita lujitemuovin toisella puolella. Hyvät vastakappaleet saa esimerkiksi 12 mm muottivanerista. Kun sen päälle vielä laitetaan standardiprikkaa leveämmät ns. korialuslevyt, alkaa luja kiinnitys olla valmis.

Köydet

Köydet ja solmut on aihe, josta yksistään voisi kirjoittaa paljon tätä kokonaisuutta pitemmän artikkelin, onhan aiheesta kirjoitettu lukemattomia kirjojakin. Köydet kun ovat veneessä paitsi äärimmäisen keskeinen varuste, myös osa veneilykultturia

Ne köydet, joita käytetään veneen kiinnittämiseen kotisatamassa, ovat kaikkein kovimmassa kulutuksessa. Ne tekevät töitä aina kun vene ei ole käytössä, siis suurimman osan koko sesongista, yötä päivää. Sen vuoksi laituriköydet on tehtävä parhasta käytettävissä olevasta materiaalista. Ottaen huomioon, että laituriköydet ovat myös auringon valolle alttiina aivan toisella tavalla, kuin muut kiinnitysköydet, pidän parhaana polyester-köyttä. Polyamidi (Nylon) köysi olisi kyllä periaatteessa lujempi ja sen suurempi joustavuus olisi eduksi kiinnityskäytössä, mutta se tahtoo valon vaikutuksesta kovettua ja tulla vaikeasti käsiteltäväksi. Polyesteri pysyy pehmeänä ja miellyttävästi solmittavana.

Mikäli köysiä käytetään talvella pakkasessa parhaita ovat karkeakuituiset propeeniköydet, koska ne imevät vähemmän vettä ja säilyttävät siksi jäätyessäänkin taipuisuutensa.

Köyden kudosrakenne valitaan sen mukaan, minkä pleissaamiseen taidot riittävät. Kolmelyödyn köyden pleissaaminen on yksinkertaisuudessaan verrattavissa kengännauhojen solmimiseen, hieman aikaavievempää vain. Multiplait (ristiinkudottu, kiertymätön) on vain hieman monimutkaisempi. Sileäpintaiset punotut köydet on tarkoitettu purjeveneiden jalus- ja nostinköysiksi, tarjotakseen parhaan mahdollisen käsittelymukavuuden. Periaatteessa niitäkin voisi käyttää kiinnitysköysinä, mutta en näe siinä mitään mieltä. Pleissaus on hyvin työlästä, rakenne kulumiselle altis ja hintakin muita korkeampi.

Kiinnitysköydet kannattaa mitoittaa reilusti. Alle 12 mm köyttä tuskin kannattaa ostaa pienimpäänkään veneeseen, vaikka tällaisen köyden vetolujuus ( 3,2 t Marlow 3-lyöty standard polyester) jo riittää siihen, että 25' purjeveneen voi yhdellä köydellä nostaa ilmaan. Kysymys on enemmän käsittelymukavuudesta. Ohut köysi vahingoittaa käsiä, jos sitä joutuu käsittelemään vedon alaisena. 2 - 6 t veneissä kannattaa heti mennä vähintään 16 mm köyteen. Hyvä tällainen köysi kestää yli viisi tonnia vetoa, joten sitä saa jonkinverran aurinko ja kuluminen heikentääkin ilman vaaraa katkeamisesta. Hyvä köysi, hyvissä heloituksissa kestää ongelmitta vuosikymmeniä, joten sen hinta käyttövuosille jaettuna ei muodostu mitenkään pahaksi.

Köysiin kiinnitettävät helat

Köyden kiinnittämiseksi knaapiin ei tarvita mitään apuvälineitä, vain silmänräpäyksessä pyöräytettävä solmu, joka lisäksi on köyden kulumisen kannalta lähes ihanteellinen. Useimmat laiturit on kuitenkin varustettu kiinnitysrenkailla, poijujen kiinnitykset ovat ohuita rautoja jne. Näihinkin kaikkiin voi kyllä kiinnittää köyden lujalla solmulla, ja se lienee kestävyyden kannalta vähintään yhtä hyvä tapa kuin mikä muu tahansa, mutta raudoissa köydet kuluvat nopeasti, joten niiden ja kiinnitykseen käytettävän ajan säästämiseksi, on mielekästä varustaa rautoihin kiinnitettävä köyden pää jollain metallisella kiinnityshelalla.

Laituriin tulevissa kiinnitysköysissä parhaiksi ovat osoittautuneet yksinkertaiset ns. palomieshaat. Suosittelen kuitenkin sellaista tyyppiä, jossa varsi aukeaa vinoon. Kita on silloin paljon suurempi kuin tavanomaisessa haassa, eikä tarvitse tämän ulottuvuuden takia valita tarpeettoman suurta ja kömpelöä helaa.

Näiden helojen materiaalin tulee olla haponkestävä teräs tai pronssi. Galvanoitu teräs kävisi muuten hyvin, mutta näissä heloissa yleensä saranat ja jouset ruostuvat pilalle muutamassa viikossa ja sen jälkeen kita ei enää aukea ja sulkeudu kunnolla. Tästä pääsäännöstä on joitain poikkeuksia. Mm Merx -tavaramerkillä myytävät galvanoidut poijuhaat on tehty myös jousien ja saranatappien osalta niin hyvistä aineista, että onglmia ei pitäisi tulla.

Kevytmetalliseoksista valmistettujen myyminen veneenkiinnitystarkoituksiin pitäisi kokonaan kieltää. Ne hajoavat varmasti kaikki viimeistään muutaman vuoden käytön jälkeen. Tälläisten helojen ostaminen on kalleinta säästämistä, mitä voin kuvitella venetarvikeliikkeessä harjoitettavan. On paljon parempi tulla toimeen kokonaan ilman hakoja, kuin käyttää huonoja sellaisia.

Laadukkaan valmisteen tunnet siitä, että valmistaja ilmoittaa helan maksimi vetolujuudem, joka yleensä on myös stanssattu itse helaan.

Köysiin kiinnitettävät helat on kiinnitettävä pleissaamalla käyttäen silmukassa asianmukaista koussia. Parhaatkin solmut pienentävät käyden vetolujuuden noin puoleen, mutta hyvä pleissi kestää lähes saman minkä ehjä köysi.

Myös muoviset koussit ovat osoittautuneet käytössä erittäin kestäviksi. Pidän niitä parempina kuin galvanoituja teräskousseja, jotka yleensä alkavat ruostua hyvin pian - elleivät ole paksulla kuumagalvanoinnilla käsiteltyjä. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut kousit ovat lähes ikuisia.

Satamasta lähtiessä satamamaöövereita voi helpottaa laittamalla köyden silmukaksi sopivan renkaan tai knaapin läpi, niin että viimeinen köysi voidaan irrottaa kannelta käsin. Sitävastoin normaalissa satamakiinnityksessä tällaisten kiinnitysten käyttäminen on erittäin epäviisasta. Se osoittaa huonoa merimistapaa tai ainakin kipparin piittaamattomuutta omasta lompakostaan. Köydet nimittäin kuluvat hyvin nopeasti pilalle niitä näin käytettäessä.

Poijukiinnitykset

Poijuihin kiinnittämistä varten on olemassa suuri joukko erilaisia poijuhakoja, joista saa käsivarrenjatketta poijua koukatessa. Yksinkertaisimmillaan poijuhaka on vain syvä koukku, jonka mutkaan poiju napataan. Tätä mallia monet pitävät parhaana, koska se täyttää yhden hyvälle venevarusteelle asetettavan vaatimuksen: siinä on mahdollisimman vähän liikkuvia osia (= 0 kpl). Kaikille poijuhaoille on kuitenkin yhteistä, että niitä ei saa käyttää silloin, kun vene kiinnitetään redille poijuun. Kun vene pääsee kiertämään itseään poijun ympäri hajoavat tai irtoavat poikkeuksetta kaikki pitkävartiset poijuhaat. Tällaiseen kiinnitykseen tarvitaan varreton haka, jonka kita voidaan lukita kiinni esimerkiksi kierrettävällä holkilla. Myös ns. Merx -haka on luotettava. Sellaisen puuttuessa on paras käyttää vain lujaa solmua.

Peräpoijuissa ei tarvita lukittavia hakoja. Kokemuksen mukaan haat kestävät kyllä kiinni peräpoijuissa ilmankin, kiitos köydessä olevan vedon, ja lukitukset lähinnä haittaavat kiinnittymistä ja lähtöä.

Joustimet Veneen tempoilu köysiensä varassa aallokon tahdissa rasittaa kohtuuttomasti kiinnityksiä, ellei sitä vaimenneta. Erilaisia joustimia on kaupan monenlaisia. Hyvälle joustimelle on asetettava ainakin seuraavat vaatimukset:

- joustimen katkeaminen ei saa päästää venettä irti
- joustovara ei saa olla liian suuri
- joustimen pitää olla korroosinkestävää materiaalia

Käytännössä parhaiksi ovat osoittautuneet sellaiset kumijoustimet, joissa köysi kulkee katkeamatta joustimen läpi. Vaikka joustin katkeaisikin, ei kiinnitys siitä heikkene, vain jousto menetetään. Esimerkiksi Forsheda-joustimia voi suositella. Niiden ainut huono puoli on, että ne tahtovat olla vähän turhankin joustavia, mistä selvitään valitsemalla joustin suositustaulukon yläpäästä. Reilumman kokoiseen joustimen myös köyden pujottaminen on huomattavasti helpompaa kuin sellaiseen, johon käytettävä köysi juuri ja juuri mahtuu. Oikein asennettuina Forsheda joustimet ovat erittäin kestäviä. Sitävastoin, jos ne asennetaan köyteen väärin, ei pidä ihmetellä, jos ne hajoavat. Lue käyttöohjeet!

Tarjolla on myös kumijoustimia jotka voidaan "lennossa" kiinnittää köyteen, koska köyttä ei tarvitse pujottaa joustimen läpi, vaan riittää että sen kierretään sen ympäri ja joustin lukitaan paikalleen näppärällä köysilenkillä. Näitä tuskin kannattaa asentaa aina käytössä oleviin kiinnitysköysiin, tiukat mutkat köydessä heikentävät sitä aina ja nopeuttavat köyden kulumista, mutta yksi tai kaksi sellaista on hyvä pitää veneen varustuksessa satunnaisten tarpeiden varalle, esim käytettäväksi springiköydessä.

Käytössä näkee myös teräsjoustimia. Ne ovat galvanoitua tai keltapassivoitua terästä, joka ruostuu yleensä yhdessä kesässä. Ne kuluttavat köydet, pitävät melua satamassa ja likaavat veneessä paikat ruosteella. Kumijoustimet ovat kalliimmasta hinnastaan huolimatta paljon suositeltavampi vaihtoehto.

Fendarit l. lepuuttajat

Niiden on oltava niin isoja kuin vain saat veneeseen mahtumaan ja ne on varustettava kunnon köysillä, jotka kestävät kovaakin tempoilua, siltä varalta, että niitä joskus todella tarvittaisiin. Lepuuttajien tehtävänä on pehmentää veneiden törmäilyä toisiinsa ja laituriin ja niiden on kestettävä huikeita rasituksia. Useimmat kaupan olevat lepuuttajat ovat laadultaan hyviä. Hyvin harvoin näkee että lepuuttaja olisi rikkoutunut, jos se alunperin on oikeaa kokoluokkaa. Sitävästoin ei ole ollenkaan harvinaista nähdä, että niiden kiinnitysköydet katkeavat.

Kun kiinnität lepuuttajat 8 - 10 mm polyesterköydellä, jonka pleissaat kiinni lepuuttajaan, niin se kestää miltei mitä tahansa - kunhan olet kiinnittänyt sen veneessä paikkaan joka ei hajoa.

Lepuuttajat tulee kiinnittää veneessä aina niin, että ilmantäyttöventtiili on alaspäin. Tämä siksi, että jos venttiili rikkoutuisi veneiden lyödessä vastakkain, tulppa lentää fendarin päästä kuin kiväärinluoti.

Olen usean otteeseen törmännyt väitteeseen, että kumiveneet eivät tarvitse fendareita, koska ne ovat itse pehmeitä. Ei fendareita käytetä suojaamaan laituria veneeltä, vaan suojaamaan venettä laiturilta! Kumivene/RIB jos mikä, vahingoittuu nopeasti ja pahasti naarmuista ja hankauksesta, joka aiheutuu sen kosketuksesta laituriin. Niiden suojaaminen tältä on ihan yhtä tärkeää kuin muidenkin veneiden.

Miten kiinnitetään

Meillä Suomessa tavallisimmin käytetään kolmea erilaista kiinnitystapaa:

kapeiden aisojen väliin
peräpaalujen väliin
poijun ja laiturin väliin
päälläkäveltävään aisaan

Suomessa, Ruotsissa ja Virossa satamat on yleensä rakennettu vastaavasti, mutta muualla liikuttaessa on tavallisinta, että vene kiinnitetään rantaan tai laituriin sivuttain. Tällöin veneitä kiinnitetään laituriin useampaan riviin rinnakkain, mikä asettaa omat vaatimuksensa niin kiinnityksille, kuin veneilijöiden yhteistyöllekin.

Kiinnittämisestä laituriin ei voi juuri muuta ohjetta antaa kuin, että köysiä on pantava niin paljon, että ne estävät paitsi keulan lyömisen laituriin, myös kaiken tarpeettoman liikkeen niin eteen ja taakse, kuin myös sivusuunnassa. Epäilemättä hankalinta on kiinnittää aisoihin venettä, joka on kiinnitysaisoja pitempi. Tähän systeemiin on tarvittaessa pantava kuusi köyttä ja kaikissa riittävän jäykät joustimet. Huomattavaa helpotusta saa asentamalla veneeseen toiset knaapit, jotka eivät ole peräkannella, vaan ainakin kolmanneksen perästä keulaan päin.

Päälläkäveltäviin aisoihin kiinnitytään aivan kuin kiinnitettäisiin laituriin sivuttain, lisäksi kannattaa laittaa köydet etuviistoon laiturille. Tällainen kiinnitys vaatii ehdottomasti myös springeiksi kutsutut köydet, joiden tehtävänä on estää veneen liikkuminen pituussuunnassa laituria (aisaa) vasten. Niitä varten on hyvä olla yhdet knaapit keskellä venettä, mutta tarvittaessa vastaavan järjestelyn voi tehdä vetämällä köydet ristiin keula- ja peräknaapeihin tai tilapäisjärjestelynä vaikka solmimalla springit rustirautoihin.

Peräpaaluja käytetään varsinkin jokisuistoihin rakennetuissa satamissa. Esimerkiksi Porvoossa ja Turussa keskustan vierassatamat on toteutettu näin. Paras tapa kiinnittyä peräpaaluihin on tehdä kiinnitysköysiin valmiiksi kiinteät lenkit paalusolmulla ja paalua ohitettaessa heittää ne paalun ympärille. Yleensä paaluihin on kiinnitetty osa, jonka tehtävänä on estää köyden putoaminen jokeen.

Toimiminen vierassatamissa

Kun saavumme vierassatamaan ja kiinnitämme oman veneemme poijuun, jossa jo on toinen vene (tai joskus useampiakin veneitä), tapahtuu väistämättä, että kiristäessämme omaa köyttämme samalla löysäämme muiden peräköysiä. Mehän vedämme oman köytemme voimalla poijua lähemmäksi laituria. Tällöin viimeksi tulleella on ei vain oikeus vaan nimenomaan velvollisuus tarvittaessa (jos ympäröivissä veneissä ei ole ketään paikalla) kiivetä muihin veneisiin kiristämään niiden peräköydet uudelleen niin, että ne niiden keulat eivat ala lyödä laituriin. Itsestäänselvästi saapuja myös korjailee tarvittaessa muidenkin veneiden fendarit sellaiselle korkeudelle, että ne parhaiten hoitavat tehtävänsä, jos naapuriveneissä ei olla paikalla tätä tekemässä.

Jos olet satamassa, jossa veneitä kiinnitään useampaan riviin rannasta ulospäin, on syytä olla perillä myös tietyistä käyttäytymissäännöistä:

Mahdollisuuksien mukaan jokainen vene vie omat kiinnitysköytensä rantaan asti. Toisiin veneisiin kiinnitetään vain, jos tämä ei jostain syystä ei ole mahdollista. Tähän tarvitaan usein pitkiä köysiä.

Kaikilla, joiden veneet ovat ulommissa riveissä, on oikeus kulkea muiden veneiden kautta. Tämän tulee kuitenkin tapahtua mahdollisimman vähän häiriötä aiheuttaen. Toisten veneiden avotilaan ei mennä kutsumatta, vaan läpikulku tapahtuu keulakannen yli.

Kaikkien tulee osallistua "aamurotaatioon" kun osa veneistä poistuu ja uusia tulee. Jos jossain veneessä ei ole ketään paikalla, muut tarvittaessa siirtävät tarpeen mukaan tyhjääkin venettä. Tällaisesta ei saa pahastua. Jos sitä ei tehtäisi, koko satama lakkaisi toimimasta. Jos joku tärkeä meno vaatii kipparin muualle, pidä huoli, että ainakin yksi gasti jää veneeseen osallistumaan töihin.

Kirjoittaja on Laurinlahden venekerho ry:n koulutuspäällikkö, veneilykouluttaja ja katsastaja.

Aineisto on mukailtu ja osittain laajennettu LLV:n vuosikirjassa 1997 julkaistusta artikkelista "Veneet kiinni".